Maaseudun rahoitus

Maaseutu on olennainen osa suomalaista asutusta ja kulttuuria. Se turvaa ruoan ja puun tuotannon sekä tuottaa muita tärkeitä tuotteita ja palveluita koko yhteiskunnalle. Tavoitteena on, että maaseutu on houkutteleva asuinympäristö ja että se tarjoaa työtä ja elämisen mahdollisuuksia.

Lähes kolmasosa suomalaisista asuu maalla

Suomi on Euroopan unionin maaseutumaisin maa, jossa 27 prosenttia väestöstä eli lähes 1,5 miljoonaa asukasta asuu maaseutumaisimmilla alueilla, ydin- ja harvaan asutulla maaseudulla.

Yhä useammalle maaseutu on paikka asua, jolloin työssä käydään keskuksissa asuinpaikkakunnan ulkopuolella. Toisaalta siellä vietetään myös vapaa-aikaa, jolloin keskuksissa asuvat etsivät maaseudulta virkistys- ja liikuntamahdollisuuksia tai rauhaa ja hiljaisuutta. Edellä mainitut seikat edellyttävät elinvoimaista maaseutua.

Elinkeinot monipuolistuvat

Maaseutuelinkeinojen kirjo on kasvava. Maatalous on edelleen keskeinen maaseudun elinkeino ja sen vaikutus maaseutumaisemaan on merkittävä.

Maaseudun muu yrittäjyys painottuu muun muassa puutuotealalle, elintarvikkeiden jatkojalostukseen, maaseutumatkailuun, käsityöyrittäjyyteen sekä palveluihin.