Yleishyödyllinen kehittämishanke

Tukea voivat hakea

  • yksityis- tai julkisoikeudelliset yhteisöt tai säätiöt, esimerkiksi kylä- tai kulttuuriyhdistykset, 4H-yhdistykset, ympäristöjärjestöt tai maamiesseurat, kunnat, kuntayhtymät tai oppilaitokset.

Tuettava toiminta

Yleishyödyllisessä kehittämishankkeessa voidaan esimerkiksi edistää asukkaiden palveluja, paikallista kulttuuria tai kylän viihtyisyyttä, toiminnallisuutta ja vetovoimaisuutta; säilyttää kulttuuriperintöä tai laatia ja toteuttaa kylien kehittämissuunnitelmia. Kehittämishanke voi olla myös nuorten projekti, ympäristöprojekti tai kansainvälinen hanke.

Tärkeää on, että kehittämishankkeen tulokset hyödyttävät mahdollisimman monia alueen asukkaita.

Hyväksyttävät kustannukset

Tukea voi saada muun muassa työntekijöiden palkkauskuluihin, matkakustannuksiin, asiantuntijoiden palkkioihin, ostopalveluihin, toimistokuluihin, vuokriin ja ohjausryhmän kuluihin.

Tuen määrä

Tuen määrä voi olla toimenpiteestä ja kustannuksista riippuen enintään 90 prosenttia tukikelpoisista kustannuksista.

Laajoissa alueiden välisissä, toimintaryhmien välisissä, valtakunnallisissa ja kansainvälisissä hankkeissa sekä toteutettavuusselvityksissä tuen määrä voi olla enintään 100 prosenttia. Tuen määrä voi olla 100 prosenttia myös yleisissä toimiala- ja tuotantosuuntakohtaisissa selvitys-, arviointi- ja yhteensovitushankkeissa.

Tuen hakeminen

Tukea haetaan Maaseutuviraston vahvistamalla hakulomakkeella (nro 2306A). Hakulomakkeita saa internetistä Maaseutuviraston sivuilta, Lomakepalvelusta osoitteesta lomake.mmm.fi ja alueellisista ELY-keskuksista.

Hakemukset jätetään ELY-keskukseen tai Leader-toimintaryhmään. Päätöksen tuen myöntämisestä tekee ELY-keskus.

Maksatuksen hakeminen

Hanketuen maksuhakemus on tehtävä kirjallisesti tarkoitusta varten vahvistetulle lomakkeelle lnro 2316A.

1.1.2010