Maatalouden investointituki (rakennetuki): Rakentamista ei saa aloittaa ennen kuin tukipäätös on tehty ELY-keskuksessa. Jos tuettava toimenpide edellyttää luvan hankkimista viranomaiselta, tuen myöntämisen edellytyksenä on luvan esittäminen. Jos lupa ei ole lainvoimainen, ELY ottaa tukipäätökseen ehdon luvan esittämisestä määräaikaan mennessä. Tuen ulkopuolelle jäävät ne kustannukset, jotka ovat syntyneet ennen tukipäätöstä lukuun ottamatta suunnittelukustannuksia.
Hanke- ja yritystuki: Rakentamista ei saa aloittaa ennen kuin tukihakemus on tullut vireille. Jos tuettava toimenpide edellyttää luvan hankkimista viranomaiselta, tuen myöntämisen edellytyksenä on luvan esittäminen. Tuen ulkopuolelle jäävät ne kustannukset, jotka ovat syntyneet ennen hakemuksen vireille tuloa lukuun ottamatta suunnittelukustannuksia.
Hanke- ja yritystuki: • rakennettaessa tai laajennettaessa rakennusta sen perustustyö on aloitettu valamalla tai muulla vastaavalla kestävällä tavalla tai, jos perustustyön toteuttaa urakoitsija, lopullinen urakkasopimus on allekirjoitettu • peruskorjattaessa rakennusta tai kehitettäessä yritystä työn tekeminen on aloitettu tai, jos se teetetään, lopullinen sopimus työn tekemisestä tai toimenpiteen toteuttamisesta on allekirjoitettu • hankittaessa kone, laite tai muu käyttöomaisuuteen kuuluva esine tai oikeus, tilaus on tehty tai lopullinen sopimus hankinnasta on allekirjoitettu tai, jos tilausta tai hankintasopimusta ei edellytetä, esineen tai oikeuden hankintahinta on maksettu.