Hakijan muistilista

Hakijan tulee toimittaa ELY-keskukseen kaikki tuen myöntämiseen tarvittavat asiapaperit määräajassa. Kun tuki rakentamisinvestointiin myönnetään, tuen saaja sitoutuu noudattamaan tukipäätöksen mukaisia ehtoja. Myöntöpäätöksessä hyväksytyt asiakirjat ovat dokumentteja siitä, mihin tuki on myönnetty, miten hanke on toteutettava ja millaiseen kohteeseen tuki maksetaan.

Hakija on vastuussa, että

  • rakentaminen toteutetaan sekä lupaviranomaisten päätösten mukaisesti,
  • että tukiviranomaisen (ELY-keskus) tukipäätöksen edellytyksiä noudattaen. Mikäli suunnitelmat muuttuvat toteutuksen aikana, tulee siitä ilmoittaa sekä rakennusvalvontaan että ELY-keskukseen.

Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) 119 § mukaan rakennushankkeeseen ryhtyvällä tulee olla hankkeen vaativuus huomioon ottaen riittävät edellytykset sen toteuttamiseen sekä käytettävissään pätevä henkilöstö. Päteviä henkilöitä tarvitaan esim. suunnitteluun, työmaan valvontaan (vastaava työnjohtaja) ja toteutukseen (esim. sähkötyöt). Suomen rakentamismääräyskokoelmassa (RakMK A1 ja A2) määritellään henkilöiden pätevyydet. Suunnittelun tarpeelliset ja kohtuulliset kustannukset ovat tukikelpoisia.

Viranomaisluvat on oltava kunnossa, ennen kuin lopullinen tukipäätös voidaan tehdä ELY-keskuksessa. Lupapäätökset on liitettävä jo hakemukseen, mikäli se on mahdollista. ELY-keskus voi edellyttää lupapäätöksen toimittamista määräajassa.

Hakijan muistilista

Aloita suunnittelu hyvissä ajoin, viimeistään noin vuotta ennen aiottua rakentamisen aloittamista. Aikatauluta tehtävät. Mieti mitä toimia tarvitaan, että valmis rakennus saadaan teholliseen käyttöön heti valmistuttuaan.

  1. Tee tuotantotoiminnan tarvekartoitus,
    - laadi asiantuntijoiden avulla vaihtoehtoisia ratkaisuja, mieti vaihtoehtoja tuotannon kehittämiseen
    - ota huomioon eläinsuojeluun, ympäristöön, energiansäästöön ja taloudellisuuteen liittyvät asiat
    - harkitse asiantuntijoiden kanssa rakentamisvaihtoehtoja
    - valitse tavoitteisiisi sopivin vaihtoehto
  2. Hanki asiantunteva taloussuunnittelija
  3. Hanki rakentamisen vaativuustason mukainen suunnittelijoiden verkosto, koordinoi työt, mieti aikataulu, varaa riittävästi aikaa suunnittelulle.
  4. Neuvottele ELY-keskuksen kanssa rahoitusvaihtoehdoista, hankkeen sisällöstä ja tukihakemuksesta. Mikäli tukea haetaan toimintaryhmän kautta, neuvottele heidän kanssaan.
  5. Neuvottele ELY-keskuksen rakentamisasiantuntijan kanssa rakentamisinvestoinnin tuen hakemiseen liittyvistä seikoista. Ota huomioon alusta lähtien eri viranomaisten vaatimukset
    - julkinen rahoitus, tuen hakemisen ja saamisen velvoitteet
    - rakennusvalvonta
  6. Teetä tarvittavat lupa-asiapaperit (poikkeuslupa, ympäristölupa, rakennuslupa, toimenpidelupa tai -ilmoitus) asiantuntevan rakennussuunnittelijan avustuksella
  7. Hae tarvittavat luvat viranomaisilta.
  8. Teetä asiantuntijoilla tukiin liittyvät muut asiapaperit
    esim. rakennussuunnittelija tekee rakennusselostuksen ja kustannusarvion, taloussuunnittelija elinkeinosuunnitelman
  9. Jätä hakemus liitteineen ajoissa ELY-keskukseen tai toimintaryhmälle. ELY-keskuksen asiantuntija auttaa rakentamiseen liittyvissä kysymyksissä.
  10. Odota tuen myöntöpäätöstä ja toimi sen mukaisesti.
    esim. teetä vaadittavat kustannusselvitykset, kilpailuta, pyydä tarjoukset. Katso Maaseutuviraston ohje kilpailuttamisesta.
    Koska kilpailuttamisesta aiheutuvat kustannukset eivät ole tuettavia kustannuksia, kilpailuttamisen voi aloittaa ennen kuin tukipäätös ELY-keskuksesta on tullut.
  11. Varmista tarvittavat asiantuntijat työmaalle
    - vastaava työnjohtaja, urakoitsijat, erityisammattitaitoa vaativat työt
    - vastuiden jakaminen
    - kirjalliset sopimukset osapuolten kesken
    - vakuutukset
  12. Ole yhteydessä ELY-keskukseen ja rakennusvalvontaan, mikäli joudut muuttamaan suunnitelmia. Jos hakemus on jätetty toimintaryhmälle, tieto myös toimintaryhmälle
  13. Huolehdi rakentamiseen liittyvistä velvoitteista.
    - katselmukset rakennusvalvonnasta
  14. Huolehdi rahoituksen edellyttämistä velvoitteista AIKATAULUJEN MUKAISESTI.
    - kuitit, tarkistuslistat, tarkastukset

24.09.2010