EU tukee maidon käyttöä kouluissa ja päiväkodeissa

Kouluilla ja päiväkodeilla on mahdollisuus saada oppilailleen EU:lta koulumaitotukea maidon ja maitovalmisteiden käyttöön. Tuki määräytyy oppilaiden kulutuksen mukaisesti ja enimmillään tukea voi saada 2,5 dl:lle oppilasta ja koulupäivää kohden. Tuettuja tuotteita ovat rasvaton maito ja ykkösmaito, enintään 1 % rasvaa sisältävät piimät, jogurtit, viilit ja rahkat sekä tietyt juustot.

Ajankohtaista

Koulumaitotuen haku hakukaudelle 1.8. - 31.12.2011 on nyt ajankohtaista.

Tukea haettaessa on hyvä muistaa, että syyslukukauden 2011 alusta myös alle 3-vuotiaat päiväkotilapset ovat olleet tukeen oikeutettuja ja että tukea voi hakea vain enintään 17 % rasvaa sisältäville juustoille.

Kunnat ja yksityiset oppilaitokset hakevat tuen entiseen tapaan lukukausittain kaksi kertaa vuodessa. Tukea voi hakea hakukauden päättymistä seuraavan kolmannen kalenterikuukauden loppuun asti.

Tukihakemuksen voi tehdä joko sähköisen asiointipalvelun kautta (ks. sivun oikea yläkulma Sähköinen asiointipalvelu) tai paperilomakkeella. Paperilomaketta käytettäessä on muistettava käyttää uusia, päivitettyjä lomakkeita (ks. Lomakkeet).

Koulumaitotuen hakeminen

Sähköinen asiointipalvelu on kunta- ja itsehakijoille tarkoitettu helppokäyttöinen ja nopea tapa koulumaitotuen hakemiseen. Asiointipalvelussa voi sekä täyttää tukihakemuksen että lähettää sen Maaseutuvirastoon sähköisessä muodossa. Hakemusta ei tämän jälkeen enää tarvitse postittaa. Palvelun käyttöönotto edellyttää tunnusten hakemista lomakkeen Hakemus koulumaitotuen asiointitunnuksista mukaisesti.

Julisteen on oltava pysyvästi esillä selvästi näkyvällä paikalla ja helposti luettavissa pääsisäänkäynnin yhteydessä, mikäli koulumaitotukea haetaan.

Mallilomake, jota voitte käyttää esim. ilmoittaessanne toimittajan vaihdoksesta tai tehdessänne muutoksia hakijasopimuksiin.

Ajantasainen lainsäädäntö

Yhteystiedot

3.2.2012