Maataloustuotteiden tiedotus- ja menekinedistämisohjelmat EU:n ulkopuolisissa maissa

EU:n ulkopuolisissa maissa toteutettavien tiedotus- ja menekinedistämisohjelmien rahoittamiseen voidaan myöntää tukea. Tiedotus- ja menekinedistämisohjelmat voivat suuntautua esimerkiksi Venäjälle, Norjaan, USA:han, Japaniin tai Kiinaan.


Tuotteita, joiden menekinedistämistä voidaan tukea, ovat esimerkiksi naudan- ja sianlihajalosteet, maitotuotteet, viljajalosteet, laadukas siipikarjanliha, kukkaviljelytuotteet ja luonnonmukaisesti tuotetut maataloustuotteet.


Ohjelmaehdotuksia voidaan jättää Maaseutuvirastolle kaksi kertaa vuodessa hakuohjeessa ilmoitettuna ajankohtana.

Tutustu ajantasaiseen lainsäädäntöön

21.11.2011