Muutoksia lannoituksessa ympäristötuen ehtojen mukaan heinäkuusta 2008

25.06.2008

Vuonna 2007 voimaan astunut Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman mukainen ympäristötukijärjestelmä poikkeaa muun muassa lannoituksen osalta ehdoiltaan edellisen ohjelmakauden 2000-2006 ympäristötukijärjestelmästä. Heinäkuusta 2008 tulee voimaan uusi maa- ja metsätalousministeriön ja Maaseutuviraston antama ohjeistus siitä, miten uusia ehtoja tulee noudattaa silloin, kun lohkolta on otettu useita eri tuloksen antavia viljavuusnäytteitä.

Kauden 2007-2013 ympäristötuen yhtenä keskeisenä toimenpiteenä on lannoitteiden käytön tarkentaminen erityisesti pelloilla, joiden ravinnetaso on korkea. Ympäristötukeen sitoutuneella maatilalla voidaan käyttää viljavuustutkimusten tietoihin perustuen typpeä ja fosforia enintään sitoumusehtojen lannoitustaulukoissa ja määräyksissä esitetyt määrät.

Lohkokohtainen enimmäistaso typen ja fosforin osalta voidaan laskea joko viljavuusnäytteiden mukaisena suorana keskiarvona tai pinta-alalla painotettuna keskiarvona. Keskiarvo lasketaan sitoumusehtojen lannoitustaulukoiden typen ja fosforin enimmäiskilomääristä.

Laskennan tulee tapahtua samojen näytteiden ja lohkojaon mukaisesti sekä typen, että fosforin osalta. Yksi näyte voi edustaa korkeintaan 5 hehtaarin osaa peruslohkosta (linjanäytemenetelmä poislukien).

Mikäli fosforin osalta lannoitustaulukossa on viiva käytettävän fosforimäärän kohdalla, ei kyseiselle lohkolle saa käyttää fosforilannoitetta lainkaan ellei kyseessä ole ns. karjanlantapoikkeus. Tällöin ei voida suorittaa myöskään edellä mainittua keskiarvon laskentaa kyseistä näytettä edustavan alan osalta. Vaihtoehtona on erottaa kyseistä näytettä edustava ala omaksi viljelylohkokseen, jolla ei käytetä fosforia tai olla käyttämättä fosforia koko peruslohkolla.

Maaseutuviraston internetsivuilta löytyy tarkempia esimerkkejä siitä, miten enimmäismäärät lasketaan. Ohjeistus koskee heinäkuusta 2008 alkaen tehtäviä lannoituksia, koska lannoitteet tämän satovuoden kylvöille ja nurmien lannoitukseen on pääsääntöisesti hankittu.

Lisätietoja Maaseutuvirastosta:
ylitarkastaja Klaus Knuutila, puh. 020 77 25 737, e-mail: etunimi.sukunimi@mavi.fi

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
maatalousylitarkastaja Sini Wallenius, puh. (09)160 54 234, e-mail: etunimi.sukunimi@mmm.fi