Maatalouden investointitukien haku on meneillään ja päättyy 30.11.2009. Käynnissä olevan hakukierroksen päätökset tehdään vuonna 2010. Tukikohteet säilyvät vuonna 2010 pääosin samoina kuin vuonna 2009.
Tukipäätös saatava ennen rakennustöiden aloittamista
Hakijan tulee odottaa TE-keskuksen tukipäätös ennen rakennustöiden aloittamista. Jos hakija tekee valutöitä tai allekirjoittaa urakkasopimuksia ennen tukipäätöstä, tukea ei voida myöntää. Myös ennen tukipäätöksen saamista hankituista elementeistä tai tarvikkeista aiheutuvat kustannukset jäävät tuen ulkopuolelle.
Rakentamisinvestointeihin myönnettävän tuen suuruus perustuu maa- ja metsätalousministeriön asettamiin yksikkökustannuksiin tai asiantuntijan laatimaan kustannusarvioon. Yksikkökustannukset tarkistetaan vuosittain todellisen kustannuskehityksen mukaisiksi.
Valintamenettelyyn ei ole vielä jouduttu
Hakemus kannattaa laatia huolellisesti. Jos hakemuksia on enemmän kuin määrärahaa, TE-keskus valitsee tietyin perustein ne hakijat, joille tuki myönnetään pohjautuen hakemuksessa annettuihin tietoihin. Toistaiseksi avustus- ja korkotukivarat ovat riittäneet eikä TE-keskusten ole tarvinnut käyttää valintamenettelyä.
Harkinnanvaraisuus ei koske AB-alueiden kotieläintuotantorakennuksiin ja kasvihuoneisiin haettavia investointitukia. Tuki näihin investointeihin myönnetään joka tapauksessa viimeistään hakemuksen jättämistä seuraavana vuonna, jos hakija ja hanke täyttävät tuen myöntöedellytykset.
Vuoden 2010 hakuajat
Vuonna 2010 järjestetään kolme hakukierrosta:
- haku alkaa tammikuun alusta ja päättyy 31.3.2010.
- haku alkaa 15.4. ja päättyy 15.8.2010.
- haku alkaa syyskuun alusta ja päättyy 15.10.2010.
TE-keskukset tekevät tukipäätökset aina hakukierrosten päätyttyä. Maatalouden investointituen haussa hakukierrokset ovat olleet käytössä vuodesta 2008 alkaen.
Lisätietoja Maaseutuvirastosta:
maatalousylitarkastaja Kari Ojala, p. 020 772 5689, etunimi.sukunimi@mavi.fi