Maksatustauko kestää kolme viikkoa

11.10.2010

Maaseutuvirasto täsmentää syksyn maksatuksista aiemmin annettuja tietoja. EU:n varainhoitovuoden vaihteen maksatustauko alkaa 16.10.2010 ja kestää kolme viikkoa. Virasto maksaa maidon tuotantotuen normaalin aikataulun mukaisesti marraskuussa.

Maksatustauon pituus on tarkentunut, sillä Maaseutuvirasto on päättänyt, ettei uutta maksatusjärjestelmää oteta tauon päätyttyä käyttöön vaan testaamista jatketaan edelleen. Uuden käyttöönoton yhteydessä tullaan pitämään 1-2 viikon mittainen tauko maksatuksissa.

Uusi maksatusjärjestelmä aiottiin ottaa käyttöön jo tänä syksynä. Testausten perusteella päätettiin kuitenkin, että käyttöönottoa siirretään.

Maaseutuvirasto on maksatusjärjestelmän käyttäjä ja maksaa sen kautta kaikkien hallinnoimiensa tukien maksut. Maksatusjärjestelmän uudistaminen on ollut monivuotinen hanke. Uudistus on välttämätön, koska nykyisen maksatusjärjestelmän tekniikka alkaa olla vanhentunutta. Maksatusjärjestelmän uudistus on merkittävä panostus maksatusten luotettavuuteen myös tulevaisuudessa.


Lisätietoja Maaseutuvirastosta:
Yksikön johtaja Riitta Tevaniemi, 020 77 25722, etunimi.sukunimi@mavi.fi
Osaston johtaja Marketta Norrgård, 020 77 25554, etunimi.sukunimi@mavi.fi