Mavin alueellistaminen etenee – haasteena henkilöstön vaihtuvuus

08.06.2010

Maaseutuviraston alueellistamisen viiden vuoden siirtymäajasta vuosille 2008–2011 on kulunut yli puolet. Toiminnan alueellistaminen Helsingistä Seinäjoelle on sujunut ennalta odotettua ripeämmin: noin 200 henkilöstä jo yli puolet työskentelee tällä hetkellä Seinäjoella. Siirtyminen on tähän mennessä perustunut suurelta osin henkilöstön vaihtuvuuteen, mikä on asettanut suuria haasteita toiminnan ylläpitämiselle. Tiedot perustuvat juuri julkaistuun Mavin alueellistamisen väliraporttiin.

Maville myönnetyt henkilöstökehykset ovat antaneet mahdollisuuden kaksoismiehityksen käyttöön siirtymävaiheessa. Monissa tapauksissa vaihtuvuudesta johtuen uudet henkilöt ovat siirtyneet nopeasti vastuuseen tehtävissään. Vuoden 2009 loppuun mennessä Mavin palveluksesta oli irtisanoutunut 62 henkilöä. Vaihtuvuutta ovat lisänneet myös määräaikaisten virkasuhteiden päättymiset. Muutostilanteessa ovat erityisesti korostuneet perehdyttäminen, osaamisen ja kokemuksen siirto sekä tavoitteellinen perehtyminen uusiin tehtäviin. Maaseutuvirasto on haasteista huolimatta pystynyt hoitamaan tehtävänsä ja kehittämään toimintaansa.

Alueellistamisessa on noudatettu valtionhallinnon henkilöstöpoliittisia periaatteita, ja tilannetta on käsitelty henkilöstön kanssa sekä eri organisaatiotasoilla että henkilökohtaisissa keskusteluissa. Henkilöstölle on tarjottu erilaisia muutostilanteeseen liittyviä tukitoimia, kuten mahdollisuutta urasuunnittelupalveluihin ja koulutukseen sekä valtion sähköisen rekrytointipalvelua HELIä.

Alueellistamisen kustannusarvio 7 miljoonaa euroa

Maaseutuvirasto julkaisi vuonna 2007 alueellistamissuunnitelman vuosille 2008–2011. Suunnitelma sisälsi arvion alueellistamisjaksolle ajoittuvista kustannuksista, alueellistamisessa noudatettavat periaatteet, osastoja ja toimintoja koskevat järjestelyt sekä vaikutukset henkilöstöön. Suunnitelmaa laadittaessa alueellistamiskustannusten arvioitiin olevan noin kahdeksan miljoonaa euroa.

Tämänhetkisen väliraportin arvion mukaan kustannukset jäävät ennakoitua pienemmiksi eli noin seitsemään miljoonaan euroon. Merkittävimmät kustannukset syntyvät toimitilakuluista, tietoliikenne- ja tietotekniikkakuluista sekä lisähenkilöstöstä.

Maaseutuviraston pysyvät toimitilat valmistuvat Seinäjoelle vuoden 2011 alussa. Tuolloin lähes kaikki Mavin tehtävät siirtyvät Seinäjoelle. Siirtymäajan päättymisen jälkeen Helsinkiin jää vain muutamia toimintoja, kuten Etelä-Suomen alueella suoritettavat valvontatehtävät. Myös lähellä siirtymäajan päättymistä eläkkeelle jäävät henkilöt voivat päättää työuransa Helsingissä.

Alueellistamisen edetessä ja henkilöstön vaihtuessa kiinnitetään erityistä huomiota yhteydenpitoon pääkaupunkiseudulla sijaitseviin Mavin tärkeimpiin yhteistyökumppaneihin. Maaseutuvirasto on osallistunut valtionhallinnon esimerkkitapauksena Monipaikkainen virasto- projektiin, jossa tutkitaan ja kehitetään monipaikkaisen työskentelyn edellytyksiä kuten johtamista, teknologiaa ja tilojen käyttöä. Hajautetun työn tekemisen malli on omaksuttu Mavin eri paikkakunnilla toimivissa yksiköissä.

Maaseutuvirasto toimii maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalalla. Mavi toimeenpanee viljelijätukia, maaseudun rahoitus- ja kehittämistukia ja markkinatukia, kehittää hallinnon palveluja sekä ohjaa, neuvoo ja kouluttaa elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksia sekä kuntien maaseutuelinkeinoviranomaisia. Maksajavirastona Mavi vastaa EU:n maataloustuki- ja maaseuturahaston varojen käytöstä Suomessa.

Lisätietoja Maaseutuvirastosta:

Ylijohtaja Leena Tenhola Puh. 040 543 0539
Alueellistamispäällikkö Marja HusuPuh. 040 740 8395
Sähköpostit: etunimi.sukunimi@mavi.fi