Euroopan unionin maksamien maataloustukien ja maaseudun kehittämistukien saajatiedot tulevat julkisiksi internetissä. Ensimmäiseksi on julkaistu tiedot Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta maksetuista tuista ajalta 1.1.–15.10.2007. Maaseutuvirasto vastaa tietojen julkaisemisesta Suomen osalta.
Euroopan maatalouden tukirahaston ja Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston tukitietojen internet-julkaiseminen perustuu komission viime keväänä vahvistamiin sääntöihin. EU edellytti tuolloin, että kehittämistuet tammi–lokakuulta 2007 julkaistaan viimeistään 30.9.2008. Jatkossa sekä tukirahastosta että maaseuturahastosta maksetut tuet julkaistaan aina huhtikuun loppuun mennessä edelliseltä, lokakuussa päättyneeltä varainhoitovuodelta. Näin lokakuussa 2008 päättyvän varainhoitovuoden tiedot julkaistaan vuoden 2009 huhtikuun loppuun mennessä.
Maaseutuvirasto ylläpitää EU-tukitietojen julkaisujärjestelmää internetissä. Aloitussivulle pääsee Mavin internet-sivuston kautta (www.mavi.fi). Tietoja voi järjestelmässä hakea nimen, paikkakunnan, rahaston, saadun tukisumman tai näiden hakukriteerien yhdistelmän perusteella. Euroopan komission internet-sivustolle kootaan linkkilista kaikkien jäsenmaiden vastaaville sivuille.
Kansallisten tukien julkistaminen EU-mallin mukaan internetissä ei ole mahdollista. Menettely on vastoin Suomen perustuslain mukaista yksityisyyden suojaa ja henkilötietolakia. Rekisteritiedot ovat kuitenkin julkisia maaseutuelinkeinohallinnon tietojärjestelmistä annetun lain mukaan. Maaseutuvirasto vastaanottaa tiedonluovutuspyyntöjä ja luovuttaa tietoja oman toimialansa rekistereistä.
Lisätietoja Maaseutuvirastosta:
Tukien internet-haku, erikoissuunnittelija Ilkka Kommeri, 020 7725 584, etunimi.sukunimi@mavi.fi
Rekisteritietojen julkisuus, ylitarkastaja Matti Vilander, 020 7725 715, etunimi.sukunimi@mavi.fi