Rypsin ja rapsin tuholaisia, varsinkin kirppoja, on esiintynyt tänä vuonna kasvustoissa poikkeuksellisen paljon. Tilatuen, ympäristötuen, luonnonhaittakorvauksen ja kansallisten pinta-alatukien edellytyksenä on noudattaa täydentävien ehtojen vaatimuksena olevaa paikkakunnan tavanomaista viljelytapaa. Tämä edellyttää mm. sitä, että tuholaistorjunnoin ja uusintakylvöin on pyritty varmistamaan markkinakelpoisen sadon tuottaminen. Tuet voidaan kuitenkin maksaa, jos edellä mainituista viljelytoimenpiteistä huolimatta kasvusto on tuholaisten takia täysin tai osittain tuhoutunut. Valvonnassa torjuntatoimenpiteiden ja uusintakylvöjen toteuttaminen voidaan tarkastaa esim. lohkokirjanpitoon tehtyjen muistiinpanojen avulla.
Tuhoutunut kasvusto, jonka alaa ei enää kylvetä uudelleen, on säilytettävä 15.7.2007 asti. Tämän päivämäärän jälkeen lohkolla voidaan tehdä tarvittavia muokkaus- ja torjuntatoimenpiteitä esim. syyskylvöä varten.
Ympäristötuessa, luonnonhaittakorvauksessa ja kansallisissa pinta-alatuissa on tuen myöntämisen edellytyksenä myös sadonkorjuuvaatimus. Tästä vaatimuksesta voidaan poiketa satovahingon tai vastaavan syyn, kuten poikkeuksellisten tuholaisvahinkojen perusteella, mikäli viljelijä jättää välittömästi vahingon ilmaannuttua kunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselle satovahinkoilmoituksen (lnro 118).
Tuholaisten aiheuttamat menetykset eivät oikeuta satovahinkokorvaukseen.
Lisätietoja Mavista:
Jukka Pekonniemi, p. 020 77 25 694 (Valvonnat)
Anne Antman, p. 020 77 25734 (Täydentävät ehdot)
Anne Vainio, p. 020 77 25732 (Ympäristötuki ja lonnonhaittakorvaus)
Pirjo Kuusela, p. 020 77 25663 (Satovahingot)
Sähköpostiosoitteet ovat muotoa: etunimi.sukunimi@mavi.fi