Näin tehtiin - Maaseudun kehittämisohjelmat 2000–2006 -kirja julkistettu

12.08.2008

Maaseudulla toteutettiin kuuden vuoden aikana kaikkiaan 20 000 kehittämis- ja yrityshanketta, joiden vaikutuksesta syntyi yli 15 000 työpaikkaa ja 7 000 uutta yritystä. Nämä tiedot käyvät ilmi maa- ja metsätalousministeriön ja Maaseutuviraston julkaisemasta kirjasta Näin tehtiin - Maaseudun kehittämisohjelmat 2000–2006. Kirja esittelee päättyneen EU:n ohjelmakauden hanketyön tuloksia.


Kirja on jaettu hanketyötä kuvaaviin tärkeisiin ja ajankohtaisiin teemoihin: työllisyys, yrittäjyys, osaaminen, tietoyhteiskunta, innovatiivisuus, yhteisöllisyys sekä hyvä hallinnointi ja toimintatapa. Aiheiden esittelijöiksi kutsuttiin alan asiantuntijoita, jotka tuovat esille erilaisia lähestymistapoja ja näkökulmia maaseudun haasteisiin.


Kirjan työllisyys- ja yrittäjyysteemoissa esitellään hankkeita, joilla oli merkittäviä työllisyysvaikutuksia tai jotka paransivat yrittäjyyden edellytyksiä maaseudulla. Hanketyön tuloksena syntyi suoraan tai välillisesti yli 15 000 uutta työpaikkaa henkilötyövuosissa mitattuna.


Kirjassa kuvataan myös yhteisöllisyyttä, sosiaalisen pääoman ja positiivisen "me-hengen" kasvua maaseudulla. Hankkeet ovat lisänneet kylien yhteistoimintaa ja verkostoitumista. Aktiivisen kylätoiminnan tuloksena myös asuinympäristön viihtyisyys ja maaseudun houkuttelevuus ovat parantuneet.


Esimerkit valittiin mahdollisimman monipuolisesti eri alueilta ja toimialoilta. Läpäisyperiaatteella mukana ovat myös ympäristönäkökulma, tasa-arvovaikutukset ja nuorten aktivoituminen.


Kirjaa voi tilata ilmaiseksi maa- ja metsätalousministeriön lähettämöstä (lahettamo@mmmtike.fi). Syksyllä siitä on saatavana myös ruotsinkielinen ja englanninkielinen käännös. Nettiversio kirjasta löytyy MMM:n, Maaseutuviraston ja Maaseutuverkoston verkkosivuilta osoitteista www.mmm.fi, www.mavi.fi, www.maaseutu.fi ja www.lande2000.fi.


Lisätietoja antavat:

Sirpa Karjalainen, neuvotteleva virkamies, kirjan ohjausryhmän puheenjohtaja, maa- ja metsätalousministeriö, p.(09) 160 52901, etunimi.sukunimi@mmm.fi

Anneli Nyqvist, ylitarkastaja, kirjan toimittaja, Maaseutuvirasto, puh. 020 77 25688, etunimi.sukunimi@mavi.fi