Poikkeukselliset luonnonolosuhteet ovat aiheuttaneet tänä kesänä tuhoa viljelmille eri puolella Suomea. Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan kesäkuun sademäärät olivat paikoin yli 2,5-kertaisia tavanomaiseen nähden. Heinäkuussa runsaimmin satoi Keski-Suomessa sekä Pohjanmaalla. Paikalliset rankkasade- tai raekuurot ovat aiheuttaneet ongelmia juuri parhaaseen kasvuaikaan.
Satovahinkolain perusteella voidaan poikkeuksellisen sääolon aiheuttamasta vahingosta maksaa korvausta kasvavalle tai korjuuvaiheessa olevalle kasvustolle. Valtioneuvoston asetus määrittää ne kasvit, joille korvausta voidaan maksaa.
Maaseutuviraston määräys normisadoista
Maaseutuvirasto antaa vuosittain määräyksen satovahinkojen korvaamisessa käytettävistä normisadoista korvaukseen oikeutetuille kasvilajeille. Vuoden 2008 satovahinkojen korvaamisessa käytettävät alueelliset normisadot on nyt määrätty. Näiden satovahinkojen korvaamisessa käytettävät yksikköhinnat määrätään vuoden 2009 alkupuolella.
Korvausjärjestelmän ulkopuolelle jääviä aloja ovat muun muassa ensimmäisen ja toisen vuoden raivioilla viljeltävät kasvit, mansikka, hakamaa, luonnonniitty, luonnonlaidun, metsälaidun, suojavyöhyke, viherlannoitusnurmi, pysyvä laidun, hoidettu viljelemätön pelto ja kesanto.
Määräys on saatavissa Maaseutuviraston kirjaamosta (PL 256, 00101 HELSINKI, p. 020 77 25743, s-posti:kirjaamo@mavi.fi) tai internet-osoitteesta: http://www.finlex.fi/fi/viranomaiset/normi/440001/
FINLEX ® - Viranomaisten määräyskokoelmat: Maaseutuvirasto
Lisätietoja Maaseutuvirastosta:
Ylitarkastaja Pirjo Kuusela
Puh. 020 7725 663
etunimi.sukunimi@mavi.fi