Sokerijuurikkaan kuljetustuen haku alkoi

15.5.2009

Vuoden 2008 sokerijuurikkaan kuljetustuen haku on alkanut. Sokerin kuljetustuki on uusi kansallisesti rahoitettava tuki, jota maksetaan vähämerkityksisenä eli ns. de minimis -tukena sokerijuurikkaan viljelijöille korvaamaan sokerijuurikkaan kuljetuksesta aiheutuneita kustannuksia. Tukea on tarkoitus maksaa viiden vuoden ajan.


Vuoden 2008 tukea maksetaan viljelijän tehtaalle toimittaman markkinointivuoden 2008/2009 eli viljelyvuoden 2008 sadon sisältämän polsokerimäärän ja kuljetusmatkan perusteella. Polsokeri tarkoittaa puhtaiden juurikkaiden määrää kerrottuna juurikkaiden sokeripitoisuudella. Kuljetusmatkasta riippuen tukea maksetaan 5,25–21,40 euroa polsokeritonnilta. Tuki kasvaa kuljetusmatkan mukaan portaittain siten, että yli 160 kilometrin kuljetusetäisyydellä tuki on 21,40 euroa tonnilta.


Hakulomake ohjeineen on postitettu niille sokerijuurikkaan viljelijöille, joilla oli sokerin perustoimitusoikeus Sucros Oy:n kanssa markkinointivuonna 2008/2009 ja jotka ovat toimittaneet tehtaalle kyseisen markkinointivuoden sokerijuurikasta. Hakulomake ja ohje ovat saatavilla myös lomakepalvelussa osoitteessa http://lomake.mmm.fi.


Haku päättyy 15.6.2009. Hakulomakkeet palautetaan kunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselle, joka tekee myös tukipäätöksen. Tuki maksetaan syksyllä 2009.


Lisätietoja Maaseutuvirastosta:

Ylitarkastaja Lea Anttalainen

020 7725 740, etunimi.sukunimi@mavi.fi

Ylitarkastaja Jussi Joutsiniemi

020 7725 647, etunimi.sukunimi@mavi.fi