Tiedot maaseudun hankkeista alueittain

Maaseutuvirasto julkaisee näillä sivuilla tietoja Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta rahoitetuista hankkeista. Tiedot julkaisemalla edistetään tiedonkulkua eri alueilla käynnissä olevista hankkeista ja maaseudun kehittämisvarojen käytöstä.

Näiltä sivuilta löydät tietoja vuoden 2007 jälkeen rahoitetuista hankkeista. Ohjelmakausi jatkuu vuoteen 2013. EU:n maaseuturahaston osuus hankkeiden rahoituksesta on 45 prosenttia.

Hanketukien haku on jatkuva. Hankkeisiin voivat hakea rahoitusta yksityis- tai julkisoikeudelliset yhteisöt tai säätiöt. Hakemus jätetään joko alueen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukseen (ELY) tai paikalliseen toimintaryhmään.

Päätökset tuen myöntämisestä tekevät elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset. Maaseutuvirasto vastaa tukien maksamisesta. Raporttiin on merkitty omaan sarakkeeseensa Leader-toimintaryhmän nimi kun rahoitus on haettu Leader-toimintaryhmän kautta.

Raportteja kehitetään

Maaseutuvirasto kehittää julkaistavia aineistoja. Ensimmäisessä vaiheessa sivuilla julkaistaan alueittain tiedot rahoitetuista hankkeista pdf-muodossa. Tiedot on saatu Maaseutuviraston tietojärjestelmästä.

Hankkeet alueittain

Oman kuntasi elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen alueen voit tarkistaa täältä: ELY-keskuksen sivut

4.5.2012