Tukien valvonta

Viljelijätukien valvonnalla halutaan varmistaa, että viljelijät saavat tuet mahdollisimman oikeudenmukaisin ja tasapuolisin perustein koko maassa. Tilat, jotka valvotaan, valitaan satunnaisella otannalla tai riskianalyysin perustuen, joten mikä tahansa tila voi tulla valvotuksi. Vuosittain valvotaan vähintään viisi prosenttia tiloista.

Maataloustukia maksetaan erilaisilla perusteilla. Tukea voidaan maksaa esimerkiksi siksi, että viljelijä parantaa ympäristönsä tilaa tai että hän tuottaa turvallisia elintarvikkeita. Hyöty tuen ehtojen noudattamisesta tulee paitsi hänelle itselleen myös muille ihmisille muun muassa puhtaampana tai monimuotoisempana ympäristönä ja puhtaina, kotimaisina elintarvikkeina.

Valvonnalla selvitetään, ovatko edellytykset tuen maksulle riittävät. Osa tukirahoituksesta tulee Euroopan Unionilta (EU) ja osa kansallisena rahoituksena verotuloista, siksi valvontakin hyödyttää kaikkia. Valvonnalla pyritään takaamaan myös tuen saajien oikeusturva ja tasapuolinen kohtelu hallinnossa. Jotta valvonta tehtäisiin koko EU:n alueella riittävässä määrin, samalla tavalla ja samoin menetelmin, valvontaa säätelee yhteisillä säädöksillä koko EU:n alueella Euroopan neuvosto ja Euroopan komissio.

Suomessa maataloustukien valvontaa ohjaa ja hallinnoi maa- ja metsätalousministeriön alainen Maaseutuvirasto, Mavi. Maataloustukien valvontaa suorittavat ELY-keskusten tarkastajat. Maaseudun kehittämishankkeiden ja investointitukien tarkastusta suorittavat Mavin alueellisesti sijoitetut henkilöt.

Valvonnan käytännön toteutuksesta, valvontamääristä ja esimerkiksi viljelijän mahdollisuuksista valittaa valvonnasta kerrotaan lisää hakuoppaan 2010 luvussa 13.

14.7.2010