Täsmennyksiä ja tulkintoja päivitetään.
Täsmennyksiä ja tulkintoja päivitetään.
Palontorjunta ja pelastussuunnitelma -lisäehtoon liittyvät palovaroittimet
Eläinten hyvinvoinnin tuessa Palontorjunta ja pelastussunnitelma -lisäehtoon sopivia palovaroittimia ovat:
Biisoneille, Highland Cattle -rodulle ja muille kokonaan ulkona pidettävillä naudoilla voi noudattaa perusehtoja, mutta ei lisäehtoja.
'Emakolle ja ensikolle tulee antaa pesäntekomateriaalia viimeistään viikko ennen odotettua porsimispäivää. Pesäntekomateriaali voi olla esimerkiksi olkea, heinää, sanomalehteä, rehusäkkejä,
pahvilaatikko, kuusenhavuja, lehdeksiä tai muuta vastaavaa sioille vaaratonta materiaalia, jota emakko tai ensikko voi ottaa suuhunsa, muotoilla ja siirtää paikasta toiseen.
Pesäntekomateriaali voi olla myös karsinan seinään kiinnitettävä, sivuiltaan noin 30-40 senttiä laaja pureskelua kestävä, sialle turvallinen kangas- tai nahkapala tai vastaavan tyyppinen esimerkiksi köysistä tehty nippu tai muu vastaava sian muotoiltavissa oleva väline, johon emakko tai ensikko voi kohdistaa pesäntekokäyttäytymisensä.
Materiaalista on ennen käyttöä poistettava esimerkiksi sialle vaaralliset niitit. Jos materiaali on irtonaista, sitä tulee olla emakon käytettävissä koko ajan vähintään 10 litran ämpärillistä vastaava määrä. Seinään kiinnitettävä kiinteä väline tulee puhdistaa käytön välillä, jos se tulee toisen sian käyttöön. Pesäntekomateriaalin antaminen voidaan lopettaa porsimisen jälkeen.'
Sikojen määrä tukilaskentaan saadaan sikarekisteristä ja siellä porsaat heti syntymästään asti edustavat 0,3 ey ja emakot 0,5 ey. Sikarekisterin 0-3 kk ikäisistä porsaista laskentapäivinä saadusta määrästä huomioidaan 50 %.
Sitoumusehtojen kohdassa 4.3. Nautatiloilla noudatettavat terveydenhuoltoon liittyvät vaatimukset kerrotaan, että "...Nautatilalle ostettujen tai siirrettyjen siitoseläinten on oltava tutkittuja salmonellan osalta eläinlääkärin ohjeiden mukaisesti. Tutkimus on oltava tehtynä kaksi kuukautta ennen tilalle siirtoa."
Täsmennetään: Tutkimus on oltava tehtynä enintään kaksi kuukautta ennen tilalle siirtoa. (Tämä on sama vaatimus kuin ETU-sopimustiloilla oleva kansallisen tason vaatimus).
Sitoumusehtojen kohdassa 4.3. Nautatilalla noudatettavat terveydenhuoltoon liittyvät vaatimukset kerrotaan, että "...Lisäksi naudat tulee pitää puhtaina ja hyvin kuivitettuina ja noudattaa hyvää ruokinta- ja rehuhygieniaa. ..."
Täsmennetään: Lisäksi naudat tulee pitää puhtaina ja hyvin kuivitettuina ja noudattaa hyvää ruokinta- ja rehuhygieniaa. Perusehdoissa kuivitusta ei kuitenkaan tarvita sellaisissa tuotanto-olosuhteissa, joissa eläimet pysyvät puhtaina ilman kuivitustakin. Tällaisilla olosuhteilla tarkoitetaan lähinnä ritiläkasvatusta.
Nautatilojen tuotantoseurannassa tulee vähintään toteutua:
Sikatilojen tuotantoseurannalla pyritään seuraamaan ruokinnan ja muun hoidon vaikutuksia tilan sikoihin. Seurannan apuna käytetään tunnuslukuja, joiden muutoksia seurataan. Viljelijä laskee itse tunnusluvut ja pystyy niiden avulla seuraamaan sikalan olosuhteissa tapahtuvia mahdollisia muutoksia.
Ruokinnan suunnittelua varten ruokintasuunnitelma päivitetään tilanteen mukaan. Mikäli mahdollista, rehujen koostumuksesta tulee olla käytettävissä analyysitiedot.
Seurannan tunnuslukuina käytetään:
emakoilla
välikasvatusikäisillä sioilla
lihasioilla
Valvonnassa katsotaan, että tilalla on ruokintasuunnitelma ja tarvittavat tunnusluvut on laskettu.
Tunnuslukujen laskemista varten tulee olla käytettävissä tilan