Tukihaku sujuu ilman kynää

vipuhaastattelut

Lietolaisella Reijo Virtasella on pelkästään myönteisiä kokemuksia kerrottavanaan sähköisestä tukihausta. Monen muun pilottiprojektiin osallistuneen tuenhakijan tavoin myös hänestä hakemusten täyttäminen sähköisesti oli helpompaa kuin mitä hän osasi ennakkoon odottaa.


“Koulutusta tai käytön tukea en tarvinnut, vaikken olekaan mikään konkari tietokoneen käytössä. Pärjäsin hyvin sovelluksen selkeiden ja loogisten ohjeiden avulla.”

Virtanen tulosti lomakkeet itselleen vielä ennen sähköistä lähettämistä. Niistä kun voi tarkistaa kaikki hakemuksen tiedot ja varmistaa lomakkeen lähetysajankohdan. Näin menetellen lomakkeelle tulostui teksti (huhtikuussa 2008) "Lomake palautettu kuntaan 04.04.2008 09:14".


Hakemusten sähköisessä täyttämisessä oli parasta esitäytetyt kasvulohkolomakkeet, jotka teettävät Virtasen mukaan yleensä eniten paperityötä. Omia tilatietoja on myös helppo verrata esitäytettyihin tietoihin ja varmistaa samalla niiden täsmäävyys.


Muutakin hyötyä Vipusta on. “Tilatietoja ja karttapalvelua tulee selailtua. Viljelijätukikartasta saa paljon tarkempia tulosteita lohkotiedoista kuin mitä kotiin postitettavissa tukikartoissa näkyy”, hän kertoo.


Naapurit ovat saaneet kuulla Vipu-palvelusta, sillä Virtanen on suositellut käyttöoikeuksien hakemista ja palvelun käyttöä jo monelle. “Jos on tottunut käyttämään tietokoneen pankkiyhteyksiä, maallikkokin pärjää hyvin Vipu-palvelun käytössä ”, hän kannustaa.