MTK Pohjois-Savon toiminnanjohtaja ja viljelijä Juhani Savolainen kertoo haastattelupäivän olevan melko tavallinen työpäivä. Naudanlihan tuottajan yhteen päivään mahtuu mitä erilaisempia asioita: heti aamusta teurassonnit haettiin tilalta, sitten poistoilmoitukset ja tilapäismerkin käyttöilmoitus nautarekisteriin, uusien digitoitujen ilmakuvien korjaukset maataloustoimistossa, energiansäästöseminaari, liiton asioita ja kotimaisen leipäviljan käytön lisäämistä koskeva neuvottelu myllyn kanssa.
Savolainen ehtii kiireiltään kuitenkin paneutua sähköisen tukihaun haastatteluun, sillä hänelle sähköinen tukihaku on ehdottomasti viljelijöille paras asia mitä hallinto on EU-jäsenyyden aikana tuottanut. ”Täyttäminen on äärettömän helppoa. Turha työ ja virhemahdollisuudet jäävät sähköisessä tukihakemuksessa kokonaan pois.”
Hän on myös hyvin perehtynyt maakunnan tilanteeseen sähköisen asioinnin osalta. Viime vuonna Pohjois-Savossa 17 % tiloista jätti tukihakemuksen sähköisesti. Nyt Vipu-oikeuksia on haettu 37 %, mutta haasteena on oikeuksien käyttäminen tukihaussa.
Sähköinen tukihaku on mukana maakunnassa järjestettävissä tukikoulutuksissa. Tänä vuonna tukikoulutusta on kaikissa maakunnan kunnissa ja lisäksi alueella toimiva M@@tk atk-hanke järjestää koulutustilaisuuksia.
Vastaus sähköisen asioinnin kehittämiseksi löytyy nopeasti. Savolaisen mukaan ohjelman pitäisi opastaa tuenhakijaa niin, että tukihakemus on säädösten mukainen. Ohjelma voisi esim. kertoa siitä, että kaikkien EU:n nautapalkkiojärjestelmään kuuluvien on jätettävä tänä vuonna uusi hakemus ja käytännössä kaikkien tilojen tulee tarkistaa onko tila rekisteröitynyt rehualan toimijaksi. Lisäksi hän ehdottaa, että kaikilta tukia hakeneilta kysyttäisiin, haluavatko he käyttöönsä Vipu-tunnukset.
Hän on itse seurannut läheltä kuinka tietoa viedään eteenpäin. ”Ensikertalaiselle sähköisen tukihaun esittely ei ehkä heti avaudu, mutta käyttäjät ovat lähes yksinomaan hämmästelleet täyttämisen helppoutta Vipussa. Tekemällä myös oppii”.
Maaseutu merkitsee nilsiäläiselle Savolaiselle elämän ja elämisen laatua, puhdasta luontoa ja eri vuodenaikojen rikkautta. Myös kaupungit tarvitsevat maaseutua ja sen vuorovaikutusta. Hyviä tuloksia syntyy vain, kun taloudelliset toimintaedellytykset ja elinkeinojen kehittäminen maaseudulla turvataan tasapuolisesti kansallisella ja EU-politiikalla. Tätä haasteellista maaseudun edunvalvojan työsarkaa riittää.