​2.12.2015

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta rahoitettavien yritys- ja hanketukien päätöksenteon aikataulu on varmistunut. ELY-keskukset aloittavat maaseudun hanketukien päätöksenteon tammikuussa. Yritystukipäätösten teko ELY-keskuksissa alkaa joulukuun puolivälissä.

Ensimmäiset yritys- ja hanketukipäätökset tehdään paperipäätöksinä, koska sähköinen päätöksenteko Hyrrä-tietojärjestelmässä ei ole vielä mahdollista.

Maatalouden investointitukien maksuja voi hakea tammikuussa

Ensimmäiset tänä vuonna haetut nuoren viljelijän aloitustuet maksetaan tästä viikosta alkaen. Samaan aikaan alkavat myös neuvontakorvauksen maksut neuvontaorganisaatioille.

Maatalouden investointitukien ja aloitustukien ensimmäisen valintajakson päätökset saatiin tehtyä marraskuun loppuun mennessä. Toisen valintajakson päätöstenteko on parhaillaan käynnissä ja päätökset saadaan tehtyä vuoden loppuun mennessä.

Myönteisen investointitukipäätöksen saaneet viljelijät voivat alkaa tammikuussa hakea investointituen maksuja ja lainojen nostolupia sähköisesti Hyrrä-palvelun kautta. Myös ne nuoret viljelijät, jotka ovat hakeneet korkotukilainaa sisältävää aloitustukea, voivat tammikuussa hakea lainan nostolupia Hyrrässä. ELY-keskukset aloittavat päätöksenteon investointitukien maksuhakemuksista ja lainan nostoluvista helmikuussa.

Maaseudun yritys- ja hanketukien sekä maatalouden investointi- ja aloitustukien sähköinen haku on jatkuva, vaikka päätökset tehdäänkin valintajaksoittain. Tähän mennessä lähes 90 % sekä hanke- että yritystukien hakemuksista on tehty sähköisesti. Maatalouden investointituista noin 60 % ja aloitustuista noin 50 % on haettu sähköisesti.

Lisätietoja Maaseutuvirastosta:
Yksikönjohtaja Esko Leinonen
0295 31 2402
etunimi.sukunimi (at) mavi.fi