​28.5.2014

Paikalliset rankkasateet ja ukkoskuurot ovat aiheuttaneet tuhoja jo kylvetyille tai istutetuille viljelmille ja viljelykset ovat saattaneet tuhoutua jopa kokonaan. Maaseutuviraston verkkosivuilla on julkaistu ohjeet, kuinka viljelijä voi toimia rankkasateista ja märkyydestä kärsivien lohkojen kylvämisen ja ilmoittamisen suhteen eri tilanteissa.
 
Viimeinen kylvöpäivä on 30.6.2014, ja muutoksia kasvulohkolomakkeelle voi tehdä 16.6.2014 saakka. Yksittäisten lohkojen osalta pääsääntönä on, että lohkon tuet perutaan lomakkeella 145, jos ilmoitettua kasvia ei ole kylvetty 30.6.2014 mennessä.
 
Ylivoimaiseen esteeseen voidaan vedota, jos kylvämätön ala on merkittävä osa maatalousmaasta. Tällöin kylvämättömille alueille voidaan maksaa tuki haetun mukaan.
 
Ohje: Viljelijän vaihtoehdot sateen vahingoittamilla pelloilla (vuonna 2014)

 
Lisätietoja Maaseutuvirastosta:
Ylitarkastaja Markku Kuoppa-aho
Puh. 029 531 2431
etunimi.sukunimi (at) mavi.fi