5.10.2017

Viljelijät voivat ilmoittaa Vipu-palvelussa lohkot, joilla toteutetaan ympäristökorvauksen toimenpiteitä lietelannan sijoittaminen peltoon, ravinteiden ja orgaanisten aineiden kierrättäminen tai peltojen talviaikainen kasvipeitteisyys. Ympäristökorvauksen syysilmoituksen voi tehdä Vipu-palvelun sähköisessä asioinnissa 31.10. asti.

Syysilmoituksen teko on tänä vuonna aiempaa helpompaa, sillä lohkon lannoitetiedot voi kopioida muille lohkoille. Viljelijän keväällä ilmoittamat lohkotiedot ovat Vipu-palvelussa valmiina käyttöön. Myös tarvittavat liitteet voi nyt lähettää Vipu-palvelun kautta pdf-muodossa.

Ilmoitusta ei tarvitse tehdä lietelannan sijoittaminen peltoon- ja ravinteiden ja orgaanisten aineiden kierrättäminen -toimenpiteistä, jos lannoitetta ei ole levitetty.

Peltomaan laatutestin palautusaika lähestyy

Vuonna 2015 ympäristökorvaukseen sitoutuneiden viljelijöiden on tehtävä peltomaan laatutesti vuoden 2018 huhtikuun loppuun mennessä. Vaatimus on yksi viisivuotisen ympäristösitoumuksen ehdoista. Viljelijöiden on tehtävä laatutesti yli 0,5 hehtaarin peruslohkoista, jotka ovat maankäyttölajiltaan peltoa. Arvioitavina laatutestissä ovat viimeisimmässä tukihaussa ilmoitetut peruslohkot.

Peltomaan laatutestissä viljelijän on arvioitava esimerkiksi kasvuston tasaisuutta, sade- tai kasteluveden imeytymistä maahan, maan muokkautuvuutta, pellon ojitusta ja viljelykierrossa olevien syväjuuristen tai monivuotisten kasvien monipuolisuutta. Listaus kaikista peltomaan laatutestissä arvioitavista asioista on luettavissa mavi.fi-sivustolla.

Viljelijät voivat palauttaa laatutestin Vipu-palvelussa lokakuusta alkaen. Maaseutuvirasto tiedottaa palautusajan alkamisesta heti, kun se on varmistunut. Laatutesti kannattaa palauttaa määräaikaan mennessä, sillä myöhässä palautettu laatutesti vähentää ravinteiden tasapainoisen käytön korvausta.

Lisätietoja viljelijälle:

Mavi.fi, ympäristökorvauksen syysilmoitukset
Kuntien maaseutuelinkeinoviranomaiset

Lisätietoja medialle:

Syysilmoitukset: lietelannan sijoittaminen peltoon, ravinteiden ja orgaanisten aineiden kierrättäminen
Ylitarkastaja Hanna Ketomäki
0295 31 2429

Syysilmoitukset: peltojen talviaikainen kasvipeitteisyys
Maatalousylitarkastaja Markku Kuoppa-aho
0295 31 2431

Peltomaan laatutesti
Ylitarkastaja Riikka Klemola
0295 31 2430

Vipu-palvelu
Tietojärjestelmäasiantuntija Maria Jukkola
0295 31 2356

etunimi.sukunimi@mavi.fi