30.8.2016

Velkaisille maatiloille tarkoitettu väliaikainen kansallinen lisätuki maksetaan 1.9. alkaen. Tätä keväällä 2016 haettavana ollutta kriisitukea haki noin 5 400 tilaa, joista lähes puolet haki myös investointeja tehneille maatiloille myönnettävää tuen korotusta.

Valtioneuvosto vahvisti väliaikaisen tuen tukitasot ja ne ovat alkuperäistä hieman alemmat: tukea myönnetään 0,39 % vieraan pääoman määrästä ja tuen korotusta myönnetään 1,01 % investointikustannusten määrästä.

Maksettava määrä yhteensä on noin 14,8 miljoonaa euroa. Tuki maksetaan vähämerkityksisenä tukena eli de minimis -tukena, jonka määrää koskevat tietyt rajoitukset. Rajoitusten mukaan de minimis -tukea voi saada maataloustuotteiden tuotannon alalta korkeintaan 15 000 euroa kolmen verovuoden aikana. Kaikkia de minimis -tukia voi saada korkeintaan 200 000 euroa kolmen verovuoden aikana.

Lihan kuljetusavustus maksetaan 31.8.

Lihan kuljetusavustuksen maksaminen alkaa 31.8. Tukea maksetaan vuoden 2015 kuljetuksista yhteensä noin 164 500 euroa. 

Kuljetusavustusta maksetaan Lapin maakunnassa sijaitsevalta tuotantopaikalta teurastamoon tapahtuneista nautojen, sikojen, lampaiden, siipikarjan, hevosten ja vuohien kuljetuksista.

Sokerijuurikkaan kuljetustuki maksuun 8.9.

Sokerijuurikkaan kuljetustuen maksaminen tukivuodelta 2015 alkaa torstaina 8.9. Tuensaajia on hieman yli 700 kappaletta ja maksettava määrä yhteensä noin 650 000 euroa.

Sokerijuurikkaan kuljetustuki maksetaan keväällä vahvistettujen alkuperäisten tukitasojen mukaan. Sokerijuurikkaan kuljetustuki maksetaan de minimis -tukena.

Lisäksi syyskuussa maksetaan vuoden 2015 eläinten hyvinvointikorvauksen ja ympäristökorvauksen loppueriä niille tiloille, joilla oli havaittu puutteita valvonnoissa.

Lisätietoja Maaseutuvirastosta:
Ylitarkastaja Lea Anttalainen
0295 31 2423
etunimi.sukunimi (at) mavi.fi