Perustasoilla tarkoitetaan ympäristökorvauksen toimenpiteiden pohjana olevia täydentävien ehtojen ja tiettyjen muiden asetusten vaatimuksia. Ympäristösitoumuksen vähimmäisvaatimukset ovat myös osa perustasoa. Ympäristökorvausta maksetaan perustason ylittävistä toimenpiteistä.

Perustason vaatimukset toimenpiteittäin

Ravinteiden tasapainoinen käyttö

  • Noudata vähimmäisvaatimuksia fosforin käytöstä. Noudata vähimmäisvaatimuksia fosforin käytöstä. Saat levittää fosforia viiden vuoden aikana peltohehtaaria kohden enintään 325 kg/ha maataloudessa ja 560 kg/ha puutarhataloudessa. 

  • Noudata integroidun torjunnan yleisiä periaatteita.

  • Pidä huoli, että kasvinsuojeluaineiden käyttökoulutus tai tutkinto on voimassa.

  • Käytä vain ehtojen mukaisesti testattua/hyväksyttyä ruiskua.

  • Säilytä maatalousmaa avoimena, jotta se pysyy laitumeksi tai viljelyyn soveltuvassa kunnossa ilman, että sitä pitäisi valmistella muutoin kuin tavanomaisilla maatalousmenetelmillä ja -koneilla.

  • Käytä tilallasi vain Suomessa hyväksyttyjä kasvinsuojeluaineita.

  • Noudata tilallasi kasvinsuojeluaineen myyntipäällysmerkintöjä.

  • Jätä valtaojien ja vesistöjen varteen vähintään yhden metrin levyinen piennar, jota et lannoita ja jolle et levitä kasvinsuojeluaineita.

  • Voit torjua rikkakasvit pientareilta pesäketorjuntana kasvinsuojeluaineilla vaikeissa rikkakasvitapauksissa.

  • Jos pientareen kasvillisuus tuhoutuu tai vaurioituu talven aikana, rikkakasvien pesäketorjuntaa tehtäessä tai ojien kunnostustyön yhteydessä tai muusta vastaavasta syystä, kylvä nurmikasvillisuus heti olosuhteiden salliessa.

  • Kylvä piennar heti olosuhteiden salliessa, jos kyseessä on ensimmäistä kertaa viljelykäyttöön otettava lohko, jonka pientareella ei ole aikaisempaa nurmikasvillisuutta.

  • Jätä vesistön varrelle 5 metriä leveä suojakaista, jolle et levitä lannoitetta.

  • Jos levität suojakaistaa seuraavalle 5 metrin vyöhykkeelle lantaa tai orgaanisia lannoitevalmisteita pellon pintaan, muokkaa pelto vuorokauden kuluessa levityksestä.

  • Viljele peltoa ja pysyvien kasvien alaa hyvän maatalouskäytännön mukaisesti paikkakunnan olosuhteet huomioon ottaen.

  • Muokkaa, lannoita ja kylvä tai istuta tarkoituksenmukaisella tavalla niin, että on mahdollista saada aikaan tasainen itäminen ja kasvusto.

  • Viljele alueelle soveltuvia kasvilajeja- ja lajikkeita ja käytä riittävää siemenmäärää.

  • Kylvä 30.6. mennessä. Jos poikkeukselliset sääolosuhteet estävät kylvämisen viimeistään 30.6., kylvä heti olosuhteiden salliessa. Poikkeuksellisena sääolosuhteena pidetään tilannetta, jossa pitkään jatkuneiden runsaiden sateiden ja vähäisen haihdunnan vuoksi pellon märkyys on estänyt kylvämisen. (Käytä apuna virallisia säätilastoja tai ota valokuvia lohkon tilanteesta, jotta voit osoittaa valvontatilanteessa, että kyseessä on ollut märkyydestä johtuva poikkeuksellinen sääolosuhde.)

  • Jos kyse on lohkosta, jolla viljellään täydentävien ehtojen mukaisia puutarhakasveja, riittää, että kylvät tai istutat lohkolle esikasvin viimeistään 30.6.

  • Jos kylvät tai istutat salaattikasveja, kiinankaalia, kukkakaalia, parsakaalia, kyssäkaalia, naurista, pinaattia tai tilliä, esikasvia ei tarvitse kylvää 30.6. mennessä.

  • Huolehdi kasvinsuojelusta ja estä rikkakasvien leviäminen kasvinvuorotuksen avulla, mekaanisesti, biologisesti tai kemiallisesti.

  • Toimi niin, että korjuu- ja markkinakelpoisen sadon tuottaminen on mahdollista.

  • Jos maatalousmaalta ei korjata satoa, huolehdi peltojen kasvustosta niin, että lohkolle on myös seuraavana vuonna mahdollista perustaa kasvusto tai tuottaa korjuu- ja markkinakelpoinen sato.

  • Levitä tuotantoeläinten lannassa ja lantaa sisältävissä orgaanisissa lannoitevalmisteissa vuosittain kokonaistyppeä enintään 170 kg/ha.

  • Älä ylitä liukoisen typen sallittuja enimmäismääriä. 

  • Jos levität liukoista typpeä enemmän kuin 150 kg/ha vuodessa, levitä määrä vähintään kahdessa erässä, joiden levittämisen välinen aika on vähintään kaksi viikkoa.

  • Syyskuun alusta alkaen tuotantoeläinten lannassa ja orgaanisissa lannoitevalmisteissa voit levittää liukoista typpeä enintään 35 kg/ha.

  • Huolehdi, että lantalajeista, joita tilallasi syntyy ja/tai otat vastaan yli 25 m3 vuodessa, on voimassa lanta-analyysi.

  • Pidä kirjaa lannoitteiden käytöstä. Kirjanpidon tulee sisältää tiedot peltojen ravinnelisäykseen käytetyn lannan ja orgaanisten lannoitevalmisteiden ja typpilannoitteiden määrästä sekä niiden sisältämästä liukoisesta typestä ja kokonaistypestä, satotasoista ja ajankohdista, jolloin lantaa tai orgaanisia lannoitevalmisteita on levitetty pellolle.

Lietelannan sijoittaminen peltoon

  • Säilytä maatalousmaa avoimena, jotta se pysyy laitumeksi tai viljelyyn soveltuvassa kunnossa ilman, että sitä pitäisi valmistella muutoin kuin tavanomaisilla maatalousmenetelmillä ja -koneilla

  • Levitä lannoitteet pellolle siten, että valumia vesiin ei tapahdu eikä pohjamaa tiivisty.

  • Huomioi lannoituksessa keskimääräinen satotaso, viljelyvyöhyke, kasvinvuorotus ja maalaji.

  • Levitä lanta ja orgaaniset lannoitevalmisteet 1.4. ja 31.10. välisenä aikana. Voit levittää lantaa poikkeuksellisesta sääolosuhteesta johtuvasta syystä marraskuun loppuun saakka, jos suuret sademäärät ja vähäinen haihdunta ovat estäneet lannoitteiden hyödyntämisen ravinteena pellolla kasvukauden aikana ja mikäli levitysolosuhteet muuten sen sallivat.

  • Älä levitä lannoitteita lumipeitteiseen, routaantuneeseen tai veden kyllästämään maahan.

  • Jätä vesistöjen varrelle 5 metriä leveä suojakaista, johon et levitä lannoitteita.

  • Jos levität suojakaistaa seuraavalle 5 metrin vyöhykkeelle lantaa tai orgaanisia lannoitevalmisteita pellon pintaan, muokkaa pelto vuorokauden kuluessa levityksestä.

  • Levitä lietelantaa, virtsaa ja nestemäisiä orgaanisia lannoitevalmisteita vain sijoittamalla, mikäli lohkon tai sen osan kaltevuus on yli 15 prosenttia.

  • Jos levität yli 15 prosenttia kalteville peltolohkon osille muita kuin em. lannoitteita, muokkaa ne maahan 12 tunnin sisällä levityksestä.

  • Jätä talousveden hankintaan käytettävien kaivojen ja lähteiden ympärille maaston korkeussuhteista, kaivon rakenteesta ja maalajista riippuen vähintään 30–100 metrin levyinen vyöhyke, jota ei lannoiteta lannalla ja orgaanisilla lannoitevalmisteilla.

Ravinteiden ja orgaanisten aineiden kierrättäminen

  • Säilytä maatalousmaa avoimena, jotta se pysyy laitumeksi tai viljelyyn soveltuvassa kunnossa ilman, että sitä pitäisi valmistella muutoin kuin tavanomaisilla maatalousmenetelmillä ja -koneilla.

  • Huolehdi, että laitteet ja rakenteet ovat sellaiset, ettei lannan ja orgaanisten lannoitevalmisteiden siirron, käsittelyn ja varastointitilan tyhjennyksen aikana nesteistä pääse ympäristöön.

  • Kuormaa lanta ja orgaaniset lannoitevalmisteet kovapohjaisella alustalla, joka kestää koneiden painon ja liikkumisen ja jolta voidaan tarvittaessa kerätä varissut tai imeytynyt lanta tai orgaaninen lannoitevalmiste talteen.

  • Levitä lannoitteet pellolle siten, että valumia vesiin ei tapahdu eikä pohjamaa tiivisty.

  • Huomioi lannoituksessa keskimääräinen satotaso, viljelyvyöhyke, kasvinvuorotus ja maalaji.

  • Levitä lanta ja orgaaniset lannoitevalmisteet 1.4. ja 31.10. välisenä aikana. Voit levittää lantaa poikkeuksellisesta sääolosuhteesta johtuvasta syystä marraskuun loppuun saakka, mikäli suuret sademäärät ja vähäinen haihdunta ovat estäneet lannoitteiden hyödyntämisen ravinteena pellolla kasvukauden aikana ja mikäli levitysolosuhteet muuten sen sallivat.

  • Älä levitä lannoitteita lumipeitteiseen, routaantuneeseen tai veden kyllästämään maahan.

  • Muokkaa pellon pintaan levitetty lanta ja orgaaniset lannoitevalmisteet maahan vuorokauden sisällä levityksestä, lukuun ottamatta levitystä kasvustoon letkulevittimellä tai hajalevityksenä levitettyä lantaa/lannoitevalmistetta.

  • Kasvipeitteisenä talven yli pidettävälle lohkolle lantaa ja orgaanista lannoitevalmistetta voit levittää 15.9. jälkeen vain sijoittamalla.

  • Jätä vesistöjen varrelle 5 metriä leveä suojakaista, jolle et levitä lannoitteita.

  • Jos levität suojakaistaa seuraavalle 5 metrin vyöhykkeelle lantaa tai orgaanisia lannoitevalmisteita pellon pintaan, muokkaa pelto vuorokauden kuluessa levityksestä.

  • Jätä talousveden hankintaan käytettävien kaivojen ja lähteiden ympärille maaston korkeussuhteista, kaivon rakenteesta ja maalajista riippuen vähintään 30–100 metrin levyinen vyöhyke, jota ei lannoiteta lannalla ja orgaanisilla lannoitevalmisteilla.

  • Noudata lannoitevalmistelain nojalla annettuja säännöksiä yhdyskuntajätevedenpuhdistamoista ja kiinteistökohtaisista käsittelyjärjestelmistä peräisin olevien lietteiden käyttörajoituksista peltoviljelyssä:

    • Jätevesilietettä saa käyttää:

    1. maanviljelyssä vain, jos se täyttää tyyppinimiin Maanparannusaineena sellaisenaan käytettävät sivutuotteet 3A5- ja Orgaanisina lannoitteina sellaisenaan käytettävät sivutuotteet 1B4 -tyyppinimiryhmiin kuuluvien lannoitevalmisteiden vaatimukset.

    2. vain sellaisella viljelymaalla, jonka haitalliset metallipitoisuudet eivät ylitä suurimpia sallittuja pitoisuuksia. Jos epäilet, että viljelymaan haitalliset metallipitoisuudet ylittyvät, on viljelymaa analysoitava. Epäilyyn antaa aihetta esimerkiksi sijoitusalueen tai sen ympäristön maaperän laatu tai käyttöhistoria. Ota tarvittaessa raskasmetallipitoisuusnäytteet samalla tavalla kuin viljavuustutkimuksen maanäytteet.

    3. vain, jos lietteen käytöstä aiheutuva haitallisten metallien kuormitus ei ylitä vuotuisia enimmäiskuormituksia.

    4. vain sellaisella viljelymaalla, jonka pH on yli 5,8 käytettäessä kohdan 1. mukaisia lannoitevalmisteita. Kalkkistabiloitua lietettä käytettäessä viljelymaan pH:n on oltava yli 5,5.

    5. vain sellaisella viljelymaalla, jolla kasvatetaan viljaa, sokerijuurikasta tai öljykasveja taikka sellaisia kasveja, joita ei yleensä käytetä ihmisen ravinnoksi tuoreena, syömällä maanalainen osa tai eläinten rehuksi. Nurmelle niitä saa levittää vain perustettaessa nurmi suojaviljan kanssa ja multaamalla ne huolellisesti.

  • Edelliset jätevesilietteiden käyttöön liittyvät vaatimukset (kohdat 1–5) eivät kuitenkaan koske maatilan tai maatilojen yhteiskäyttöön tarkoitettua sakokaivolietettä sekä kuivakäymäläjätettä, jotka ovat peräisin maatilalla asumisesta tai tilalla tapahtuvasta muusta toiminnasta tai maatilan läheisyydessä sijaitsevista muista asuinkiinteistöistä, ja jonka hyödyntäminen ei edellytä ympäristölupaa. Tällöin sakokaivoliete ja kuivakäymäläjäte on ennen käyttöä käsiteltävä kalkkistabiloimalla, kompostoimalla, termofiilisesti mädättämällä tai mesofiilisesti mädättämällä. Mesofiilisesti mädätetty liete on ennen tai jälkeen mädätyksen hygienisoitava, kompostoitava, termisesti kuivattava tai käsiteltävä muulla vastaavalla tavalla.

  • Mikäli maanviljelyssä on käytetty jätevesilietettä, saat viljellä perunaa, juureksia, vihanneksia sekä juuri- ja yrttimausteita aikaisintaan viiden vuoden kuluttua viimeisestä lietelevityksestä. Varoaika voi olla lyhyempi kuin viisi vuotta, jos lietepohjaiselle lannoitevalmisteelle on tyyppinimivaatimuksissa annettu lyhyempi varoaika.

Valumavesien hallinta

  • Säilytä maatalousmaa avoimena, jotta se pysyy laitumeksi tai viljelyyn soveltuvassa kunnossa ilman, että sitä pitäisi valmistella muutoin kuin tavanomaisilla maatalousmenetelmillä ja -koneilla.

  • Hae kasteluveden ottoon luvan, jos sellainen vaaditaan. Noudata lupaehtoja.

  • Viljele peltoa ja pysyvien kasvien alaa hyvän maatalouskäytännön mukaisesti paikkakunnan olosuhteet huomioon ottaen.

  • Muokkaa, lannoita ja kylvä tai istuta tarkoituksenmukaisella tavalla niin, että on mahdollista saada aikaan tasainen itäminen ja kasvusto.

  • Viljele alueelle soveltuvia kasvilajeja- ja lajikkeita ja käytä riittävää siemenmäärää.

  • Kylvä 30.6. mennessä. Jos poikkeukselliset sääolosuhteet estävät kylvämisen viimeistään 30.6., kylvä heti olosuhteiden salliessa. Poikkeuksellisena sääolosuhteena pidetään tilannetta, jossa pitkään jatkuneiden runsaiden sateiden ja vähäisen haihdunnan vuoksi pellon märkyys on estänyt kylvämisen (Käytä apuna virallisia säätilastoja tai ota valokuvia lohkon tilanteesta, jotta voit osoittaa valvontatilanteessa, että kyseessä on ollut märkyydestä johtuva poikkeuksellinen sääolosuhde).

  • Jos kyse on lohkosta, jolla viljellään täydentävien ehtojen mukaisia puutarhakasveja, riittää, että kylvät tai istutat lohkolle esikasvin viimeistään 30.6.

  • Jos kylvät tai istutat salaattikasveja, kiinankaalia, kukkakaalia, parsakaalia, kyssäkaalia, naurista, pinaattia tai tilliä, esikasvia ei tarvitse kylvää 30.6. mennessä.

  • Huolehdi kasvinsuojelusta ja estä rikkakasvien leviäminen kasvinvuorotuksen avulla, mekaanisesti, biologisesti tai kemiallisesti.

  • Toimi niin, että korjuu- ja markkinakelpoisen sadon tuottaminen on mahdollista.

  • Jos maatalousmaalta ei korjata satoa, huolehdi peltojen kasvustosta niin, että lohkolle on myös seuraavana vuonna mahdollista perustaa kasvusto tai tuottaa korjuu- ja markkinakelpoinen sato.

Ympäristönhoitonurmet

  • Säilytä maatalousmaa avoimena, jotta se pysyy laitumeksi tai viljelyyn soveltuvassa kunnossa ilman, että sitä pitäisi valmistella muutoin kuin tavanomaisilla maatalousmenetelmillä ja -koneilla.

  • Jätä valtaojien ja vesistöjen varteen vähintään 1 metrin levyinen piennar, jota et lannoita ja jolle et levitä kasvinsuojeluaineita.

  • Voit torjua rikkakasvit pientareilta pesäketorjuntana kasvinsuojeluaineilla vaikeissa rikkakasvitapauksissa.

  • Jos pientareen kasvillisuus tuhoutuu tai vaurioituu talven aikana, rikkakasvien pesäketorjuntaa tehtäessä tai ojien kunnostustyön yhteydessä tai muusta vastaavasta syystä, kylvä nurmikasvillisuus heti olosuhteiden salliessa.

  • Kylvä piennar heti olosuhteiden salliessa, jos kyse on ensimmäistä kertaa viljelykäyttöön otettava lohko, jonka pientareella ei ole aikaisempaa nurmikasvillisuutta.

  • Jätä vesistön varrelle 5 metriä leveä suojakaista, jolle et levitä lannoitetta.

  • Jos levität suojakaistaa seuraavalle 5 metrin vyöhykkeelle vesistöstä lantaa tai orgaanisia lannoitevalmisteita pellon pintaan, muokkaa pelto vuorokauden kuluessa levityksestä.

Orgaanisen katteen käyttö puutarhakasveilla ja siemenperunalla

  • Säilytä maatalousmaa avoimena, jotta se pysyy laitumeksi tai viljelyyn soveltuvassa kunnossa ilman, että sitä pitäisi valmistella muutoin kuin tavanomaisilla maatalousmenetelmillä ja -koneilla.

  • Viljele peltoa ja pysyvien kasvien alaa hyvän maatalouskäytännön mukaisesti paikkakunnan olosuhteet huomioon ottaen.

  • Muokkaa, lannoita ja kylvä tai istuta tarkoituksenmukaisella tavalla niin, että on mahdollista saada aikaan tasainen itäminen ja kasvusto.

  • Viljele alueelle soveltuvia kasvilajeja- ja lajikkeita ja käytä riittävää siemenmäärää.

  • Kylvä 30.6. mennessä. Jos poikkeukselliset sääolosuhteet estävät kylvämisen viimeistään 30.6., kylvä heti olosuhteiden salliessa- Poikkeuksellisena sääolosuhteena pidetään tilannetta, jossa pitkään jatkuneiden runsaiden sateiden ja vähäisen haihdunnan vuoksi pellon märkyys on estänyt kylvämisen (Käytä apuna virallisia säätilastoja tai ota valokuvia lohkon tilanteesta, jotta voit osoittaa valvontatilanteessa, että kyseessä on ollut märkyydestä johtuva poikkeuksellinen sääolosuhde).

  • Jos kyse on lohkosta, jolla viljellään täydentävien ehtojen mukaisia puutarhakasveja, riittää, että kylvät tai istutat lohkolle esikasvin viimeistään 30.6.

  • Jos kylvät tai istutat salaattikasveja, kiinankaalia, kukkakaalia, parsakaalia, kyssäkaalia, naurista, pinaattia tai tilliä, esikasvia ei tarvitse kylvää 30.6. mennessä.

  • Noudata täydentävien ehtojen mukaisia taimitiheysvaatimuksia.

  • Huolehdi kasvinsuojelusta ja estä rikkakasvien leviäminen kasvinvuorotuksen avulla, mekaanisesti, biologisesti tai kemiallisesti.

  • Toimi niin, että korjuu- ja markkinakelpoisen sadon tuottaminen on mahdollista.

  • Jos maatalousmaalta ei korjata satoa, huolehdi peltojen kasvustosta niin, että lohkolle on myös seuraavana vuonna mahdollista perustaa kasvusto tai tuottaa korjuu- ja markkinakelpoinen sato.   

Peltoluonnon momimuotoisuus

  • Säilytä maatalousmaa avoimena, jotta se pysyy laitumeksi tai viljelyyn soveltuvassa kunnossa ilman, että sitä pitäisi valmistella muutoin kuin tavanomaisilla maatalousmenetelmillä ja -koneilla.

  • Jätä valtaojien ja vesistöjen varteen vähintään 1 metrin levyinen piennar, jota et lannoita ja jolle et levitä kasvinsuojeluaineita.

  • Voit torjua rikkakasvit pientareilta pesäketorjuntana kasvinsuojeluaineilla vaikeissa rikkakasvitapauksissa.

  • Jos pientareen kasvillisuus tuhoutuu tai vaurioituu talven aikana, rikkakasvien pesäketorjuntaa tehtäessä tai ojien kunnostustyön yhteydessä tai muusta vastaavasta syystä, kylvä nurmikasvillisuus heti olosuhteiden salliessa.

  • Kylvä piennar heti olosuhteiden salliessa, jos kyse on ensimmäistä kertaa viljelykäyttöön otettava lohko, jonka pientareella ei ole aikaisempaa nurmikasvillisuutta.

  • Jätä vesistön varrelle 5 metriä leveä suojakaista, jolle et levitä lannoitetta.

  • Jos levität suojakaistaa seuraavalle 5 metrin vyöhykkeelle vesistöstä lantaa tai orgaanisia lannoitevalmisteita pellon pintaan, muokkaa pelto vuorokauden kuluessa levityksestä.

  • Viljele peltoa ja pysyvien kasvien alaa hyvän maatalouskäytännön mukaisesti paikkakunnan olosuhteet huomioon ottaen.

  • Muokkaa, lannoita ja kylvä tai istuta tarkoituksenmukaisella tavalla niin, että on mahdollista saada aikaan tasainen itäminen ja kasvusto.

  • Viljele alueelle soveltuvia kasvilajeja- ja lajikkeita ja käytä riittävää siemenmäärää.

  • Kylvä 30.6. mennessä. Jos poikkeukselliset sääolosuhteet estävät kylvämisen viimeistään 30.6., kylvä heti olosuhteiden salliessa. Poikkeuksellisena sääolosuhteena pidetään tilannetta, jossa pitkään jatkuneiden runsaiden sateiden ja vähäisen haihdunnan vuoksi pellon märkyys on estänyt kylvämisen (Käytä apuna virallisia säätilastoja tai ota valokuvia lohkon tilanteesta, jotta voit osoittaa valvontatilanteessa, että kyseessä on ollut märkyydestä johtuva poikkeuksellinen sääolosuhde).

  • Jos kyse on lohkosta, jolla viljellään täydentävien ehtojen mukaisia puutarhakasveja, riittää, että kylvät tai istutat lohkolle esikasvin viimeistään 30.6.

  • Jos kylvät tai istutat salaattikasveja, kiinankaalia, kukkakaalia, parsakaalia, kyssäkaalia, naurista, pinaattia tai tilliä, esikasvia ei tarvitse kylvää 30.6. mennessä.

  • Huolehdi kasvinsuojelusta ja estä rikkakasvien leviäminen kasvinvuorotuksen avulla, mekaanisesti, biologisesti tai kemiallisesti.

  • Toimi niin, että korjuu- ja markkinakelpoisen sadon tuottaminen on mahdollista.

  • Jos maatalousmaalta ei korjata satoa, huolehdi peltojen kasvustosta niin, että lohkolle on myös seuraavana vuonna mahdollista perustaa kasvusto tai tuottaa korjuu- ja markkinakelpoinen sato.

Puutarhakasvien vaihtoehtoinen kasvinsuojelu

  • Noudata integroidun torjunnan yleisiä periaatteita.

  • Pidä huoli, että kasvinsuojeluaineiden käyttökoulutus tai tutkinto on voimassa.

  • Käytä vain ehtojenmukaisesti testattua/hyväksyttyä ruiskua.

  • Säilytä maatalousmaa avoimena, jotta se pysyy laitumeksi tai viljelyyn soveltuvassa kunnossa ilman, että sitä pitäisi valmistella muutoin kuin tavanomaisilla maatalousmenetelmillä ja -koneilla.

  • Käytä tilallasi vain Suomessa hyväksyttyjä kasvinsuojeluaineita.

  • Noudata tilallasi kasvinsuojeluaineen myyntipäällysmerkintöjä.

  • Viljele peltoa ja pysyvien kasvien alaa hyvän maatalouskäytännön mukaisesti paikkakunnan olosuhteet huomioon ottaen.

  • Muokkaa, lannoita ja kylvä tai istuta tarkoituksenmukaisella tavalla niin, että on mahdollista saada aikaan tasainen itäminen ja kasvusto.

  • Viljele alueelle soveltuvia kasvilajeja- ja lajikkeita ja käytä riittävää siemenmäärää.

  • Kylvä 30.6. mennessä. Jos poikkeukselliset sääolosuhteet estävät kylvämisen viimeistään 30.6., kylvä heti olosuhteiden salliessa. Poikkeuksellisena sääolosuhteena pidetään tilannetta, jossa pitkään jatkuneiden runsaiden sateiden ja vähäisen haihdunnan vuoksi pellon märkyys on estänyt kylvämisen (Käytä apuna virallisia säätilastoja tai ota valokuvia lohkon tilanteesta, jotta voit osoittaa valvontatilanteessa, että kyseessä on ollut märkyydestä johtuva poikkeuksellinen sääolosuhde).

  • Jos kyse on lohkosta, jolla viljellään täydentävien ehtojen mukaisia puutarhakasveja, riittää, että kylvät tai istutat lohkolle esikasvin viimeistään 30.6.

  • Jos kylvät tai istutat salaattikasveja, kiinankaalia, kukkakaalia, parsakaalia, kyssäkaalia, naurista, pinaattia tai tilliä, esikasvia ei tarvitse kylvää 30.6. mennessä.

  • Noudata täydentävien ehtojen mukaisia taimitiheysvaatimuksia.

  • Huolehdi kasvinsuojelusta ja estä rikkakasvien leviäminen kasvinvuorotuksen avulla, mekaanisesti, biologisesti tai kemiallisesti.

  • Toimi niin, että korjuu- ja markkinakelpoisen sadon tuottaminen on mahdollista.

  • Jos maatalousmaalta ei korjata satoa, huolehdi peltojen kasvustosta niin, että lohkolle on myös seuraavana vuonna mahdollista perustaa kasvusto tai tuottaa korjuu- ja markkinakelpoinen sato.

Peltojen talviaikainen kasvipeitteisyys

  • Säilytä maatalousmaa avoimena, jotta se pysyy laitumeksi tai viljelyyn soveltuvassa kunnossa ilman, että sitä pitäisi valmistella muutoin kuin tavanomaisilla maatalousmenetelmillä ja -koneilla.

  • Huolehdi kasvinsuojelusta ja estä rikkakasvien leviäminen kasvinvuorotuksen avulla, mekaanisesti, biologisesti tai kemiallisesti.

  • Toimi niin, että korjuu- ja markkinakelpoisen sadon tuottaminen on mahdollista.

  • Jos maatalousmaalta ei korjata satoa, huolehdi peltojen kasvustosta niin, että lohkolle on myös seuraavana vuonna mahdollista perustaa kasvusto tai tuottaa korjuu- ja markkinakelpoinen sato.

  • Älä polta sänkeä, ellei se ole välttämätöntä kylvön toteutuksen tai rikkakasvien, kasvitautien tai tuholaisten torjunnan kannalta.